AdobeStock_59567357

Ajankohtaista

Moni luulee, muttei tiedä!

On maaliskuuta 9, 2021

Isokaan pilvitoimija ei välttämättä varmista tietojasi pitkään.

Ajattelin kirjoittaa aiheesta, koska tämä tulee meitä asiakkaissamme koko ajan vastaan.
Yleinen olettama on, että kun palvelusi on Microsoftin, Googlen, Amazonin tai jonkun muun suuren pilvipalveluita toimittavan yrityksen hallussa, tietosi on varmistettu eli varmuuskopioitu.

Näin ei kuitenkaan ole, ellet varmistu asiasta tekemällä toimenpiteitä tai ratkaise asiaa muulla varmistusratkaisulla. Usein jää myös miettimättä tai suunnittelematta, paljonko toipumisaikaa vaaditaan, jos vuosien suuri datamäärä pitää palauttaa tai siirtää toiseen paikkaan. Asiassa on edelleen valtava riski liiketoiminnalle ja asiakkaiden menettämiselle.

Otetaan esimerkiksi Microsoftin palvelut ja varmistusratkaisut, joita mekin VM IT:ssä edustamme. Suomi on kärkimaita maailmassa Microsoftin O365 -ratkaisuiden käyttöönotossa. Haluan jo tässä vaiheessa muistuttaa, että asiakkaalla on aina vastuu omista tiedoistaan ja datastaan, me VM IT:llä yritämme koko ajan auttaa asiakkaitamme sekä pitää ajan tasalla, että näin on. Myös Microsoft haluaa asiakkaidensa tietojen olevan turvassa.

Entä jos sinä tai joku muu poistaa jotain vahingossa tai projektin päätyttyä? Entä jos poistetaan vahingossa sellaisia tietoja, joita tarvitaan laskutuksessa, henkilöstöhallinnossa tai kriittisissä tuotetiedoissa eli siirretään tiedot vahingossa ns. roskakoriin?

Esim. Microsoft varmistaa pilvessä Exchangessa, Sharepointissa ja OneDrivessa poistetut tiedot 1-3 kk ajan, ellet ole tehnyt erillistä varmistusopimusta.

Kuten huomaat, aika on vahingon satuttua aika lyhyt?

Jos mietit omaa tai organisaatiosi varmistusten ja jatkuvuuden tilaa, autamme sinua ketterästi, nopeasti ja mielellämme. Emme halua, että kukaan on pulassa siksi, että “pilvessä on kaikki turvassa” -käsitys on yleistynyt liian nopeasti ilman perustetta. Se pilvi on oikeasti suuri määrä palvelimia jossain suuressa datacenterissä. Ei taivaalla, johon uhat eivät ulotu.

Aurinkoa kevääseen, toivottavasti artikkelini auttoi sinua varmistumaan, että mitään tärkeää ei katoa!